Suomen ylioppilaskuntien liitto

Blog

  • SYL:n hallitus muodostaa uuden Kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunnan (KENKKU) nykyisen KENKKUn toimikauden päättyessä elokuun lopussa. Valittavan KENKKUn toimikausi on syyskuusta elokuun loppuun. KENKKUn tehtävänä on toimia SYL:n hallituksen neuvonantajana kehitysyhteistyökysymyksissä ja hallinnoida hankkeita yhdessä kehitysyhteistyökoordinaattorin kanssa. SYL:n käynnissä olevat kehitysyhteistyöhankkeet ovat kiertävä yhteisöryhmähanke Mongoliassa, luonnonkatastrofien seurausten ennaltaehkäisevä hanke Guatemalassa sekä valtakunnallinen kehitysyhteistyöviikkojen kehittämishanke Suomessa. Lisäksi vuonna 2013 on tarkoitus aloittaa uusi lasten lukutaidon parantamiseen tähtäävää hanke Mosambikissa. Lisätietoa SYL:n kehitysyhteistyöhankkeista löytyy osoitteesta: http://kehitysyhteistyo.syl.fi

    Nykyisessä KENKKUssa on yhteensä 15 jäsentä eri ylioppilaskunnista, joista 8 on ollut mukana KENKKUssa useampia vuosia. KENKKU kokoontuu kerran kuussa Helsingissä yleensä maanantaisin tai perjantaisin. Kokousten välissä asioita valmistellaan sähköpostitse. KENKKUn tehtäviin kuuluu hankehallinnossa avustaminen, kuten raportointi, hankkeiden talousseuranta ja yleinen hankkeen etenemisen seuranta. Jokainen KENKKUn jäsen kuuluu yhteen maaryhmään, jossa hän tutustuu tarkemmin yhteen SYL:n hankkeeseen ja osallistuu kyseisen hankkeen hallinnointiin. KENKKUn tehtäviin kuuluu myös kehitysyhteistyöstä tiedottaminen, kuten blogin kirjoittaminen ja ylioppilaskuntavierailut. KENKKU:n jäsenten matkakulut kokouksiin korvataan. Läs mera

  • Etukäteen minulla oli KENKKUsta jokseenkin mystinen kuva; se oli jokin tärkeä paikka, jossa kuulin joidenkin entisten Kehy-valiokuntalaistemme vaikuttaneen.  Hain KENKKUun, koska halusin oppia enemmän  tuosta salaperäisestä instanssista sekä sen mielenkiintoisista kehitysyhteistyöprojekteista.

    KENKKUssa yllätti sen toiminnan intensiivisyys. Kokouksia on säännöllisesti joka kuussa, ja KENKKUlaiset saapuvat ahkerasti eri puolilta maata pohtimaan  yhdessä kehitysyhteistyökysymyksiä.  KENKKU-askareita on riittänyt myös yhteisten kokousten ulkopuolella: maaryhmissä on tavattu  pienemmillä kokoonpanoilla ja itsekseen on saanut lueskella raportteja ja pohdiskella esimerkiksi kysymyksiä liittyen hankkeiden seurantaan. Guatemala-maaryhmässä, jonka jäsen itse olen ollut, olemme kääntäneet erilaisia tekstejä espanjaksi. Muiden KENKKUlaisten kanssa on saanut rupatella myös porkkanoita pilkkoessa ja soppaa hämmennellessä, sillä  joka kerralla jollakin maaryhmistä on lounaanlaittovuoro.

    On upeaa, kuinka KENKKUn kehy-hankkeet linkittyvät koulustus- ja opiskelijateemoihin ja kuinka SYL on ollut vuosikymmeniä mukana kansainvälisessä toiminnassa. KENKKUssa saa olla ylpeydellä mukana aikaansaamassa kehitystä, jolla on todellista merkitystä. 

    Kirjoittanut: Silja Palmujoki

  • Lokakuussa 2011 perustelin hakemuksessani Suomen Bangkokin suurlähetystöön, miksi juuri minut pitäisi valita harjoittelijaksi kehitysyhteistyötiimiin. Marraskuussa minulle selvisi, että maaliskuusta alkaen seuraavat kuusi kuukautta kotikaupunkini tulee olemaan yli kahdeksan miljoonan asukkaan Bangkok.

    Maaliskuun alussa aloitin työt Suomen suurlähetystön kehitysyhteistyötiimissä. Bangkokin lähetystön vastuualueisiin kuuluvat mm. Mekongin alueen kehitysyhteistyöhankkeet.  Suurin huomio on alueen vähiten kehittyneissä maissa, Laosissa ja Kambodzhassa, mutta hankkeiden vaikutukset ulottuvat myös Thaimaahan sekä Vietnamiin.  Hankkeita on yhteensä parikymmentä, lisäksi ulkoministeriö rahoittaa monia kansalaisjärjestöhankkeita alueella.

    Ensimmäiset viikot kuluvat siinä, että yritän päästä kartalle siinä millaisia hankkeita Suomi alueella tukee ja selviytyä kehitysyhteistyöhön liittyvästä tiheästä lyhenneviidakosta. Pikku hiljaa huomaan, että energiatehokkuus, maankäyttöoikeudet ja kestävän metsätalouden edistäminen eivät ole enää pelkkiä sanoja, vaan alkavat saada käytännön merkityksiä. Selvitän, miten Kaakkois-Aasian maat ovat parantaneet kriisivalmiuttaan luonnonkatastrofien sattuessa. Osallistun YK:n ympäristöjärjestön UNEPin vetämän ilmastonmuutoshankkeen kokoukseen ja kirjoitan siitä raportin lähetettäväksi Helsinkiin. Nettisivu-uudistusta suunnitellessani mietin, miten hankkeista tulisi viestiä ns. suurelle yleisölle: mistä oikeastaan on kyse kapasiteetin kasvattamisessa tai Laosin kestävän kehityksen strategian vahvistamisessa?  

    Työ on sekä haastavaa että palkitsevaa. Joka päivä olen oppinut jotakin uutta kehitysyhteistyöstä ja Mekongin alueesta. Elämä Bangkokissa ei kuitenkaan ole pelkkää työntekoa. Päivittäisiä ilonaiheita ovat suussa sulavan makea ananas, iloisesti tervehtivät mopotaksikuskit ja ihoa hellivä lämpö.  Etukäteen mietin kuinka sopeudun meluisaan ja saasteiseen miljoonakaupunkiin. Ainoa yöuniani häirinnyt seikka on kuitenkin ollut pulujen kujerrus ja koirien haukunta.

    Vaikka päivärutiinit ovat pääasiassa samankaltaiset niin koti-Suomessa kuin täällä Thaimaan auringon alla, on elämä täällä kuitenkin hieman erilaista. Kahden kuukauden aikana en ole kertaakaan laittanut ruokaa kotona, sillä kaikki syövät ateriat ulkona katukeittiöissä. En pese itse pyykkiä, vaan pesulan täti hoitaa sen puolestani. Taksilla ajaminen ei ole erityistä luksusta, vaan kulkuneuvo muiden joukossa. Kotimaassa tällainen elämäntyyli tuntuisi pröystäilevältä, täällä se on kuitenkin arkipäiväistä. Joka päivä kadulla kohtaamani kerjäläiset ja tyttöbaarien vähäpukeiset naiset muistuttavat kuitenkin siitä, että paratiisissakin on omat varjonsa.

    Kirjoittanut Minna Ala-Orvola, KENKKU:n jäsen 2011-12

     

  • KENKKUlaiset 2012.

    Kevät on saapunut ja herättänyt myös KENKKUlaiset talvihorroksesta. Kevätkaudella KENKKUssa pitää kiirettä, kun maaryhmät työskentelevät vuosiraporttiensa parissa. Oma ryhmäni on Mongolia-maaryhmä. Mongolia on ollut pitkään yksi SYL:n kehitysyhteistyön kohdemaista, sillä yhteistyö paikallisen kumppanin, Information, Education & Communication Centren (IEC), kanssa aloitettiin jo vuonna 2007. Tuolloin alkaneessa hankkeessa keskityttiin kirjastopalveluiden ja koulutuksen edistämiseen. Hanke sai myös jatkoa vuosille 2010–2011, jolloin tavoitteena oli tuoda tietoa paremmin maaseudun asukkaiden saataville sekä kehittää heidän ammatillista osaamistaan.

    Tällä hetkellä Mongoliassa on aloitettu jo uutta kolmivuotishanketta, jonka tavoitteena on yhteisöryhmien muodostaminen ja kouluttaminen yhteisöjen taloudellisen kehityksen ja aloitekyvyn edistämiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Mongolia-maaryhmässä olisi vielä lyöty piste edelliselle hankkeelle. Paraikaa työstetään hankkeen yhdistettyä vuosi- ja loppuraporttia. Läs mera

  • SYL on tehnyt jo vuosia kehitysyhteistyötä, mutta vieläkin kaipailee logoa. Asiahan on korjattava!

    Löytyisikö sinulta osaamista ja innostusta tarttua haasteeseen? Julistamme yliopisto-opiskelijoille logo-kilpailun. Voittajalle on luvassa 400 euroa riihikuivaa. Aikaa on huhtikuun loppuun asti.

    SYL kehitysyhteistyö pyrkii edistämään tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, vähentämään köyhyyttä ja vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa erityisesti koulutuksen avulla. SYL pyrkii myös lisäämään opiskelijoiden ymmärrystä kehityskysymyksistä ja tahtoa kantaa globaalia vastuuta.

    Millaista logoa etsitään? Toivomme, että logo viestii positiivisuutta, vastuullisuutta, avoimuutta, oppimista, yhteistyötä ja aktiivista menoa. Logon koko, väri ja muoto ovat vapaavalintaiset. Tarvitsemme logon myös mustavalkoisena ja sen tulee soveltua käytettäväksi painetuissa materiaaleissa ja verkossa. Läs mera