Suomen ylioppilaskuntien liitto

Blog Archives


  • Lokakuussa 2011 perustelin hakemuksessani Suomen Bangkokin suurlähetystöön, miksi juuri minut pitäisi valita harjoittelijaksi kehitysyhteistyötiimiin. Marraskuussa minulle selvisi, että maaliskuusta alkaen seuraavat kuusi kuukautta kotikaupunkini tulee olemaan yli kahdeksan miljoonan asukkaan Bangkok.

    Maaliskuun alussa aloitin työt Suomen suurlähetystön kehitysyhteistyötiimissä. Bangkokin lähetystön vastuualueisiin kuuluvat mm. Mekongin alueen kehitysyhteistyöhankkeet.  Suurin huomio on alueen vähiten kehittyneissä maissa, Laosissa ja Kambodzhassa, mutta hankkeiden vaikutukset ulottuvat myös Thaimaahan sekä Vietnamiin.  Hankkeita on yhteensä parikymmentä, lisäksi ulkoministeriö rahoittaa monia kansalaisjärjestöhankkeita alueella.

    Ensimmäiset viikot kuluvat siinä, että yritän päästä kartalle siinä millaisia hankkeita Suomi alueella tukee ja selviytyä kehitysyhteistyöhön liittyvästä tiheästä lyhenneviidakosta. Pikku hiljaa huomaan, että energiatehokkuus, maankäyttöoikeudet ja kestävän metsätalouden edistäminen eivät ole enää pelkkiä sanoja, vaan alkavat saada käytännön merkityksiä. Selvitän, miten Kaakkois-Aasian maat ovat parantaneet kriisivalmiuttaan luonnonkatastrofien sattuessa. Osallistun YK:n ympäristöjärjestön UNEPin vetämän ilmastonmuutoshankkeen kokoukseen ja kirjoitan siitä raportin lähetettäväksi Helsinkiin. Nettisivu-uudistusta suunnitellessani mietin, miten hankkeista tulisi viestiä ns. suurelle yleisölle: mistä oikeastaan on kyse kapasiteetin kasvattamisessa tai Laosin kestävän kehityksen strategian vahvistamisessa?  

    Työ on sekä haastavaa että palkitsevaa. Joka päivä olen oppinut jotakin uutta kehitysyhteistyöstä ja Mekongin alueesta. Elämä Bangkokissa ei kuitenkaan ole pelkkää työntekoa. Päivittäisiä ilonaiheita ovat suussa sulavan makea ananas, iloisesti tervehtivät mopotaksikuskit ja ihoa hellivä lämpö.  Etukäteen mietin kuinka sopeudun meluisaan ja saasteiseen miljoonakaupunkiin. Ainoa yöuniani häirinnyt seikka on kuitenkin ollut pulujen kujerrus ja koirien haukunta.

    Vaikka päivärutiinit ovat pääasiassa samankaltaiset niin koti-Suomessa kuin täällä Thaimaan auringon alla, on elämä täällä kuitenkin hieman erilaista. Kahden kuukauden aikana en ole kertaakaan laittanut ruokaa kotona, sillä kaikki syövät ateriat ulkona katukeittiöissä. En pese itse pyykkiä, vaan pesulan täti hoitaa sen puolestani. Taksilla ajaminen ei ole erityistä luksusta, vaan kulkuneuvo muiden joukossa. Kotimaassa tällainen elämäntyyli tuntuisi pröystäilevältä, täällä se on kuitenkin arkipäiväistä. Joka päivä kadulla kohtaamani kerjäläiset ja tyttöbaarien vähäpukeiset naiset muistuttavat kuitenkin siitä, että paratiisissakin on omat varjonsa.

    Kirjoittanut Minna Ala-Orvola, KENKKU:n jäsen 2011-12

     

  • KENKKUlaiset 2012.

    Kevät on saapunut ja herättänyt myös KENKKUlaiset talvihorroksesta. Kevätkaudella KENKKUssa pitää kiirettä, kun maaryhmät työskentelevät vuosiraporttiensa parissa. Oma ryhmäni on Mongolia-maaryhmä. Mongolia on ollut pitkään yksi SYL:n kehitysyhteistyön kohdemaista, sillä yhteistyö paikallisen kumppanin, Information, Education & Communication Centren (IEC), kanssa aloitettiin jo vuonna 2007. Tuolloin alkaneessa hankkeessa keskityttiin kirjastopalveluiden ja koulutuksen edistämiseen. Hanke sai myös jatkoa vuosille 2010–2011, jolloin tavoitteena oli tuoda tietoa paremmin maaseudun asukkaiden saataville sekä kehittää heidän ammatillista osaamistaan.

    Tällä hetkellä Mongoliassa on aloitettu jo uutta kolmivuotishanketta, jonka tavoitteena on yhteisöryhmien muodostaminen ja kouluttaminen yhteisöjen taloudellisen kehityksen ja aloitekyvyn edistämiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Mongolia-maaryhmässä olisi vielä lyöty piste edelliselle hankkeelle. Paraikaa työstetään hankkeen yhdistettyä vuosi- ja loppuraporttia.

    » Jatka lukemista

  • Kuka tahansa ylioppilaskunnissa joskus häärinyt tietää, että yksi toiminnan kompastuskiviä ja ikuisuuskysymyksiä on tiedottaminen ja sen tehostaminen. Sähköisen viestinnän aikakautena informaation määrä on niin päätähuimaavaa, että sen joukosta erottautumiseksi on hierottava aivonystyröitään ja käytettävä luovuutta ihan tosissaan.

    Myös KENKKU:ssa on viime aikoina pohdittu tiedottamista ja sen haasteita. Kilpailu huomiosta ja opiskelijoiden ajankäytöstä on kovaa ja erityisesti näin silloin, jos aihe ei välttämättä ole se tärkein sydämen asia. Kehy-sektorilla tiedottamiseen liittyvät haasteet ovat montaa muuta kiperämpiä. Kehitysyhteistyöstä on hankalaa tehdä valtavirtaista tai trendikästä. Uudelleenbrändäykselle voidaan katsoa olevan tilausta, kun pelkkä kehitysyhteistyö –sanan mainitseminen saa suuren osan kääntämään lehteä tai klikkaamaan seuraavaa artikkelia nettisivulla.

    Imagon kohottaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu kaikkeen. Vaikka ilmeen muuttamista on hyvä tälläkin alalla aika ajoin miettiä, ei kehy-viestinnän pohjimmainen tarkoitus ei ole kilpailla hauskimpien tai kohahduttavimpien aiheiden titteleistä. Uusia lähestymistapoja voidaan kehitellä ja kehy-jargonia ajanmukaistaa tarpeen tullen, mutta asiasisältö pysyy aina lopulta jokseenkin samana. Kehitysyhteistyö on kehitysyhteistyötä puettiinpa se sanoiksi millä tavalla tahansa. Loppujen lopuksi tärkeintä on sen arvon ja merkityksen tiedostaminen – myös ylioppilasliikkeen tekemänä.

  • Aloittaessani KENKKU:ssa oli SYL:n kehitysyhteistyön kohdemaista Mongolia minulle kaikkein vierain. Maasta on vaikea muodostaa mielikuvaa ja ennakkokäsitykseni rajoittuivat syrjäisyyteen ja paimentolaisiin. Toimintaympäristön tunteminen on kuitenkin olennaista kehitysyhteistyössä, mutta toisin kuin esimerkiksi naapureitaan muistuttavia Afrikan maita, Mongoliaa ei voi ymmärtää minkään muun maan perusteella. Keski-Aasian ja Kauko-Idän rajamaiden syrjäinen Mongolia on soturihistorian, kommunismin perinnön, Tiibetin buddhalaisuuden ja paimentolaisuuden ainutlaatuinen yhdistelmä. Kansanperinteisiin kuuluvat niin kurkkulaulu, jousiammunta kuin ratsastuskilpailut.

    Löyhästi Kiinaan kuulunut Mongolia itsenäistyi alun perin vuoden 1911 vallankumouksen yhteydessä, mutta mongolit itse muistelevat mielummin kultaista 1100-lukua, jolloin Chinggis Kaanin yhdistämät mongoliheimot muodostivat kaikkien aikojen laajimman, nykyisestä Unkarista Koreaan ja Vietnamiin ulottuvan valtakunnan. Johtajansa kuollessa joukot kuitenkin vetäytyivät takaisin ydinalueilleen ja vaikka mongolit valloittivat laajoja alueita yhä uudelleen, 1300-luvulla maailman hallitseminen kävi lopulta liian vaativaksi. Näiltä ajoilta periytyvä mielikuva mongoleista sotaisana valloittajakansana ei ole heille vastenmielinen ja Chinggisiä kunnioitetaan kuin jumalhahmoa.

     

    Chinggis

    Chinggis Kaanin mukaan nimetään ravintolat ja hotellit, vodkat ja oluet, jopa Ulaan Baatarin kansainvälinen lentokenttä. Kuvassa Chinggisin 40-metrinen ratsastajapatsas.

    » Jatka lukemista