Lokakuussa 2011 perustelin hakemuksessani Suomen Bangkokin suurlähetystöön, miksi juuri minut pitäisi valita harjoittelijaksi kehitysyhteistyötiimiin. Marraskuussa minulle selvisi, että maaliskuusta alkaen seuraavat kuusi kuukautta kotikaupunkini tulee olemaan yli kahdeksan miljoonan asukkaan Bangkok.
Maaliskuun alussa aloitin työt Suomen suurlähetystön kehitysyhteistyötiimissä. Bangkokin lähetystön vastuualueisiin kuuluvat mm. Mekongin alueen kehitysyhteistyöhankkeet. Suurin huomio on alueen vähiten kehittyneissä maissa, Laosissa ja Kambodzhassa, mutta hankkeiden vaikutukset ulottuvat myös Thaimaahan sekä Vietnamiin. Hankkeita on yhteensä parikymmentä, lisäksi ulkoministeriö rahoittaa monia kansalaisjärjestöhankkeita alueella.
Ensimmäiset viikot kuluvat siinä, että yritän päästä kartalle siinä millaisia hankkeita Suomi alueella tukee ja selviytyä kehitysyhteistyöhön liittyvästä tiheästä lyhenneviidakosta. Pikku hiljaa huomaan, että energiatehokkuus, maankäyttöoikeudet ja kestävän metsätalouden edistäminen eivät ole enää pelkkiä sanoja, vaan alkavat saada käytännön merkityksiä. Selvitän, miten Kaakkois-Aasian maat ovat parantaneet kriisivalmiuttaan luonnonkatastrofien sattuessa. Osallistun YK:n ympäristöjärjestön UNEPin vetämän ilmastonmuutoshankkeen kokoukseen ja kirjoitan siitä raportin lähetettäväksi Helsinkiin. Nettisivu-uudistusta suunnitellessani mietin, miten hankkeista tulisi viestiä ns. suurelle yleisölle: mistä oikeastaan on kyse kapasiteetin kasvattamisessa tai Laosin kestävän kehityksen strategian vahvistamisessa?
Työ on sekä haastavaa että palkitsevaa. Joka päivä olen oppinut jotakin uutta kehitysyhteistyöstä ja Mekongin alueesta. Elämä Bangkokissa ei kuitenkaan ole pelkkää työntekoa. Päivittäisiä ilonaiheita ovat suussa sulavan makea ananas, iloisesti tervehtivät mopotaksikuskit ja ihoa hellivä lämpö. Etukäteen mietin kuinka sopeudun meluisaan ja saasteiseen miljoonakaupunkiin. Ainoa yöuniani häirinnyt seikka on kuitenkin ollut pulujen kujerrus ja koirien haukunta.
Vaikka päivärutiinit ovat pääasiassa samankaltaiset niin koti-Suomessa kuin täällä Thaimaan auringon alla, on elämä täällä kuitenkin hieman erilaista. Kahden kuukauden aikana en ole kertaakaan laittanut ruokaa kotona, sillä kaikki syövät ateriat ulkona katukeittiöissä. En pese itse pyykkiä, vaan pesulan täti hoitaa sen puolestani. Taksilla ajaminen ei ole erityistä luksusta, vaan kulkuneuvo muiden joukossa. Kotimaassa tällainen elämäntyyli tuntuisi pröystäilevältä, täällä se on kuitenkin arkipäiväistä. Joka päivä kadulla kohtaamani kerjäläiset ja tyttöbaarien vähäpukeiset naiset muistuttavat kuitenkin siitä, että paratiisissakin on omat varjonsa.
Kirjoittanut Minna Ala-Orvola, KENKKU:n jäsen 2011-12
