Suomen ylioppilaskuntien liitto

Hei, me viestitään!

Kuka tahansa ylioppilaskunnissa joskus häärinyt tietää, että yksi toiminnan kompastuskiviä ja ikuisuuskysymyksiä on tiedottaminen ja sen tehostaminen. Sähköisen viestinnän aikakautena informaation määrä on niin päätähuimaavaa, että sen joukosta erottautumiseksi on hierottava aivonystyröitään ja käytettävä luovuutta ihan tosissaan.

Myös KENKKU:ssa on viime aikoina pohdittu tiedottamista ja sen haasteita. Kilpailu huomiosta ja opiskelijoiden ajankäytöstä on kovaa ja erityisesti näin silloin, jos aihe ei välttämättä ole se tärkein sydämen asia. Kehy-sektorilla tiedottamiseen liittyvät haasteet ovat montaa muuta kiperämpiä. Kehitysyhteistyöstä on hankalaa tehdä valtavirtaista tai trendikästä. Uudelleenbrändäykselle voidaan katsoa olevan tilausta, kun pelkkä kehitysyhteistyö –sanan mainitseminen saa suuren osan kääntämään lehteä tai klikkaamaan seuraavaa artikkelia nettisivulla.

Imagon kohottaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu kaikkeen. Vaikka ilmeen muuttamista on hyvä tälläkin alalla aika ajoin miettiä, ei kehy-viestinnän pohjimmainen tarkoitus ei ole kilpailla hauskimpien tai kohahduttavimpien aiheiden titteleistä. Uusia lähestymistapoja voidaan kehitellä ja kehy-jargonia ajanmukaistaa tarpeen tullen, mutta asiasisältö pysyy aina lopulta jokseenkin samana. Kehitysyhteistyö on kehitysyhteistyötä puettiinpa se sanoiksi millä tavalla tahansa. Loppujen lopuksi tärkeintä on sen arvon ja merkityksen tiedostaminen – myös ylioppilasliikkeen tekemänä.


Tämän kirjoituksen on kirjoittanut ja julkaissut kenkku 9.1.2012 kello 12:01. Se on luokiteltu kategoriaan KEHY ja merkitty aihesanoilla . Voit kommentoida kirjoitusta alapuolella. Voit kirjautua Facebook-, Twitter- tai Disqus-tunnuksilla.