Mielikuvia Mongoliasta

Aloittaessani KENKKU:ssa oli SYL:n kehitysyhteistyön kohdemaista Mongolia minulle kaikkein vierain. Maasta on vaikea muodostaa mielikuvaa ja ennakkokäsitykseni rajoittuivat syrjäisyyteen ja paimentolaisiin. Toimintaympäristön tunteminen on kuitenkin olennaista kehitysyhteistyössä, mutta toisin kuin esimerkiksi naapureitaan muistuttavia Afrikan maita, Mongoliaa ei voi ymmärtää minkään muun maan perusteella. Keski-Aasian ja Kauko-Idän rajamaiden syrjäinen Mongolia on soturihistorian, kommunismin perinnön, Tiibetin buddhalaisuuden ja paimentolaisuuden ainutlaatuinen yhdistelmä. Kansanperinteisiin kuuluvat niin kurkkulaulu, jousiammunta kuin ratsastuskilpailut.

Löyhästi Kiinaan kuulunut Mongolia itsenäistyi alun perin vuoden 1911 vallankumouksen yhteydessä, mutta mongolit itse muistelevat mielummin kultaista 1100-lukua, jolloin Chinggis Kaanin yhdistämät mongoliheimot muodostivat kaikkien aikojen laajimman, nykyisestä Unkarista Koreaan ja Vietnamiin ulottuvan valtakunnan. Johtajansa kuollessa joukot kuitenkin vetäytyivät takaisin ydinalueilleen ja vaikka mongolit valloittivat laajoja alueita yhä uudelleen, 1300-luvulla maailman hallitseminen kävi lopulta liian vaativaksi. Näiltä ajoilta periytyvä mielikuva mongoleista sotaisana valloittajakansana ei ole heille vastenmielinen ja Chinggisiä kunnioitetaan kuin jumalhahmoa.

Chinggis Kaanin mukaan nimetään ravintolat ja hotellit, vodkat ja oluet, jopa Ulaan Baatarin kansainvälinen lentokenttä. Kuvassa Chinggisin 40-metrinen ratsastajapatsas.

1500-luvulla Mongolia sai toisen omaleimaisen piirteensä kun Altan Kaani yhdisti mongolit nostamalla Tiibetin buddhalaisuuteen valtionuskonnoksi. Suhteita tähän toiseen historiallisesti Kiinan alistamaan alueeseen on pidetty yllä siitä asti ja itse kolmastoista Dalai Lama oli paossa Ulaan Baatarissa vuonna 1904. Vielä 1900-luvun alussa Mongolia oli käytännössä maailman uskonnollisin valtio: jopa kolmasosa miehistä oli munkkeja ja väestö oli alkanut taantua.

Soturihistoria ja syvä uskonnollisuus olivat viemässä maata omaan suuntaansa, kunnes maailmanhistoria puuttui peliin ja vuonna 1924 perustettiin kommunistinen Mongolian Kansantasavalta. Lähes 70 vuotta mongolit elivät kahden kommunistijättiläisen välissä ja kehitys seurasi Neuvostoliittoa: Mongolian kommunismin isä Sukhbaatar muistutti kaikin puolin Leniniä, hänen seuraajansa Choibalsan taas Stalinia. Kommunismi häivytti uskonnollisuuden pitkäksi aikaa, sillä lähes kaikki luostarit tuhottiin ja ne munkit, jotka eivät piiloutuneet, pääsivät hengestään.

1990-luvun alussa Neuvostoliiton apu muodosti 30 % bruttokansantuotteesta ja kommunismin kaatuessa Mongolia romahti täysin. Alkoi suuri muutoskausi maan avautuessa länsimaisille vaikutteille, yrityksille ja turismille. Tätä vaikeaa siirtymää markkinatalouteen Mongoliassa eletään edelleen.

Yhteiskunta 90-luvun jälkeen

Kommunismin aikaan mongoli-kielen alkuperäinen pystykirjoitus vaihdettiin kyrillisiin aakkosiin ja paimentolaisten lapset pakotettiin sisäoppilaitoksiin. Maassa on kuitenkin tämän perintönä lähes 100 % lukutaito, siinä missä kommunismin alussa lukea osasi vain joka kymmenes. SYL:n hankkeiden kautta jo viisi vuotta maaseudulla kiertäneet jurttakirjastot ovat tulleet tarpeeseen, sillä kaksikymmentä vuotta kommunismin jälkeen kirjastojen tarjonta on aikansa elänyttä eivätkä palvelut tavoita paimentolaisia.

Maaseutua kiertäviä paimentolaisia mongolit ovat karujen olojen pakottamina olleet aina, mutta uudessa Mongoliassa perinteisen pääelinkeinon harjoittaminen on ongelmissa. Kommunismin aikaan eläimet siirrettiin kolhooseihin ja karjan määrä oli säännöstelty, mutta rajoitusten poistuttua on laiduntaminen ylittänynyt ympäristön kantokyvyn. Vaikka enää noin kolmasosa mongolialaisista on paimentolaisia, perintö elää liikkuvaisuudessa: matkustamista ei koeta rasittavaksi ja pieni kansa on levittäytynyt yllättävän laajalle maailmaan.

Yhteiskunnallisten muutosten myötä perinteinen paimentolaisuus ei enää ole pääelinkeino.

Kartan perusteella mongolien voisi kuvitella suuntaavan Kiinaan, mutta 300 vuotta Kiinan alaisuudessa ja menetetty Sisä-Mongolian provinssi, jossa suurin osa etnisistä mongoleista asuu, ovat saaneet ihmiset kääntymään ennemmin Venäjän puoleen. Mielipiteet ulkosuhteista ovat vahvoja ja nähtävissä poliittisten puolueiden taustalla: vääntöä käydään kommunistisen puolueen ja ennen kaikkea Yhdysvaltoihin nojaavan demokraattisen puolueen välillä.

Mongolialaiset eivät historiaansa häpeä ja sekä Leninin että Sukhbaatarin patsaita on yhä pystyssä. Välillä jo hävitettyä Chinggisin kultakauden historiaa rakennetaan uudestaan ja samalla Mongolia on kommunismin jälkeen palannut buddhalaisille juurilleen. Jopa 60 % on tunnustavia budhhalaisia, käytännössä useammat, sillä vain 2 % on kristittyjä ja 4 % muslimeja. Paikoin harjoitetaan yhä myös vanhempaa shamanismia ja Ulaan Baatarin temppelialueella toimii myös shamaanikeskus.

Talven paukkupakkasilla Ulaan Baatarin jurtta-alueilla poltetaan autonrenkaita, muovipulloja ja kaikkea saatavilla olevaa lämmikkeeksi.

Tulevaisuuden näkymät

Kehitysyhteistyön toimintakenttänä Mongolia asettaa omat haasteensa. 2000-luvulla maan tyypillisin asukas on Ulaan Baatarista, jonka keskustassa pitkä talouskasvu näkyy luksusliikkeissä ja maasturiruuhkissa. Samalla kuitenkin yli puolet kaupunkilaisista asuu keskustaa ympäröivissä jurttaslummeissa, kesät lautamajoissa ja talvet jurtissa. Väljempään asumiseen tottuneina he ympäröivät pihansa korkeilla lauta-aidoilla. Paimentolaisina omillaan selviytyneitä mongoleja voi kuvailla voimakastahtoisiksi ja individualistisiksi. Ilmastonmuutos ja talouskasvun tuomat yhteiskunnalliset muutokset kuitenkin entisestään vaikeuttavat perinteistä elämäntapaa ja naapureiden on opittava toimimaan yhdessä.

Lähivuosina Mongolia tulee olemaan yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista, mutta ongelma on kehitysmaista tuttu: rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Nopea vaurastuminen perustuu kaivostoimintaan, joka ei työllistä kansalaisia ja vaurauden jakamiseksi on luotava jokin muu mekanismi. Lisäksi kaivostoiminnan ympäristöhaitat, kuten kuivuvat joet, koskettavat eniten köyhiä paimentolaisia.

Heti elokuun hankeseurantamatkamme jälkeen maahan saapui myös arvovaltaisempia suomalaisvieraita kun presidentti Halonen vieraili Mongoliassa. Suhteita maahan ollaan luomassa toden teolla, sillä myös Mongolian presidentti Elbegdorj vieraili Suomessa syksyllä 2010. Suomi pyrkii osaksi Mongolian kaivoalaa ja Halonen avasi matkalla Suomen tuella uudistetun geologisen laboratorion. Yhtenä tavoitteena on kehittää kestävää kaivosteollisuutta ja Mongolian kannalta on positiivista jos suomalaista ympäristöosaamista todella aletaan soveltaa kasvavalla kaivosalalla.

Ilona Kalliola

Lähteet: Jill Lawless: Wild East, Travels in the New Mongolia, http://www.formin.fi, FLOM Mongolia

Tämän kirjoituksen on kirjoittanut ja julkaissut kenkku 13.11.2011 kello 20:33. Se on luokiteltu kategoriaan KEHY ja merkitty aihesanoilla Mongolia (2)  . Voit kommentoida kirjoitusta alapuolella. Voit kirjautua Facebook-, Twitter- tai Disqus-tunnuksilla.