Aloittaessani KENKKU:ssa oli SYL:n kehitysyhteistyön kohdemaista Mongolia minulle kaikkein vierain. Maasta on vaikea muodostaa mielikuvaa ja ennakkokäsitykseni rajoittuivat syrjäisyyteen ja paimentolaisiin. Toimintaympäristön tunteminen on kuitenkin olennaista kehitysyhteistyössä, mutta toisin kuin esimerkiksi naapureitaan muistuttavia Afrikan maita, Mongoliaa ei voi ymmärtää minkään muun maan perusteella. Keski-Aasian ja Kauko-Idän rajamaiden syrjäinen Mongolia on soturihistorian, kommunismin perinnön, Tiibetin buddhalaisuuden ja paimentolaisuuden ainutlaatuinen yhdistelmä. Kansanperinteisiin kuuluvat niin kurkkulaulu, jousiammunta kuin ratsastuskilpailut.
Löyhästi Kiinaan kuulunut Mongolia itsenäistyi alun perin vuoden 1911 vallankumouksen yhteydessä, mutta mongolit itse muistelevat mielummin kultaista 1100-lukua, jolloin Chinggis Kaanin yhdistämät mongoliheimot muodostivat kaikkien aikojen laajimman, nykyisestä Unkarista Koreaan ja Vietnamiin ulottuvan valtakunnan. Johtajansa kuollessa joukot kuitenkin vetäytyivät takaisin ydinalueilleen ja vaikka mongolit valloittivat laajoja alueita yhä uudelleen, 1300-luvulla maailman hallitseminen kävi lopulta liian vaativaksi. Näiltä ajoilta periytyvä mielikuva mongoleista sotaisana valloittajakansana ei ole heille vastenmielinen ja Chinggisiä kunnioitetaan kuin jumalhahmoa.

Chinggis Kaanin mukaan nimetään ravintolat ja hotellit, vodkat ja oluet, jopa Ulaan Baatarin kansainvälinen lentokenttä. Kuvassa Chinggisin 40-metrinen ratsastajapatsas.
» Jatka lukemista